14.9.2009
SAUNAREMONTTI VIHDOIN VALMIS.
SAUNAA VOI VUOKRATA YKSISTÄÄN, TAI SIIHEN KUULUVAN BILJARDIOSASTON KANSSA
23.5.2009 KAISA-BILJARDIN SM-FINAALI
Kari Kallio (RKK) – Ari Järvinen (Biljardi-Kotkat) 2 – 0
Finaaliottelu oli melkoista ilotulitusta alkuun. ”Tuntui, että kaikki meni joita yritinkin, sanoi Kari Kallio. Yritykseksi lyönnit eivät jääneet vaan niillä saavutettiin Suomen mestaruus kaisabiljardissa vuonna 2009. Kallio teki tosiaan lähes kaikki pallot jotka vain olivat mahdollisia. Ensimmäisen pelin Kallio voitti vaikka finaalivastustaja Ari Järviselläkin oli omat paikkansa. ”Toisessa pelissä minulla oli jo kaksi kaisaa hollilla, mutta en niitä siitä saanut sisään. Ne jäi vähän vaikeaksi Järviselle, joten hänkään ei saanut niitä hyödynnettyä, Jatkoi Kallio jonka itseluottamus oli koko finaalin ajan korkealla. ”luotin itseeni ja se näkyi ratkaisulyönnissä, siinä oli joko tai tilanne. Nyt se sattui menemään sisään, lopetti Kallio ja puhkui onnea
10.4.2009 SantaSportin Liigajoukkue kävi hiomassa yhteishenkeä ja pelaamassa oman Mestaruusturnauksen RockyBreakissa. Voittajaksi selvisi Viktors "Viki" Korzenevic, miehen otteista näkyi että Biljardi Köö on ollut kädessä ennenkin. Hyvä kakkonen Robert "Roope" Seppänen. mielenkiintoinen huomio oli se että pojat käyttivät yllättävän monesti restiä "viulua", Muutamia kuvia löyty kuvagalleriasta
t. Rocky Brothers
Kaisa-Biljardin Pohjois-Suomen mestaruuskisat 21.3.2009 paikka: RockyBreak sports & Billiards Rovaniemi
1. Kari Kallio Roi 7 voittoa 420 pist 2. Pekka Hernesniemi Roi 6/433 3. Jari Paloma Oulu 5/369
4. Pekka Muhojoki Roi 4/313 5. Markku Kangas Tornio 4/293 6. Juha Jaakola Roi 3/251 7. Heikki Havari Roi 3/210 8. Mika Luoma-Aho Roi 2/219 9. Erkki Närä Roi 2/198 10. Ari Ahola Kokkola 2/195 11. Jari Pessa Tornio 2/162 12. Markku Hyttinen Tornio 1/134 13. Mikko Liuski Kajaani 1/133 14. Esa Peräntie Tornio 1/117 14. Pentti Moskajärvi Tornio 1/117 16. Oskari Hyvönen Roi 1/107 17. Jarmo Liuski Kajaani 1/87 18. Jaakko Valkama Kemi 0/105 19. Mika Gröhn Roi 0/58 19. Teuvo Karppanen Tornio 0/58 19. Pentti Juvonen Kemi 0/58 22. Eemeli Laurinolli Roi 0/54 23. Matti Hälvä Roi 0/45 24. Matti Vuori Roi 0/37
Viikkokilpailut Poolissa torstaina 2.4.2009 klo 18.00
Tervetuloa
13.2.2009 RockyBreak Sports Billiards avattiin. Vihdoinkin Rovaniemellä tarjolla viihtyisä ja siisti biljardisali, jossa voi pelata biljardia ja viihtyä myös muutenkin esimerkiksi Canal+:n valioliigapelien ja muiden urheilutapahtumien seurassa.
|